Kuinka valitset parhaan robottiruohonleikkurin (katumatta valintaasi)

Jokainen nurmikko, olipa se suuri tai pieni, ansaitsee yhtä hyvän hoivan

Toisin kuin kilpailijat, jotka vain kasaavat ominaisuuksia kalleimpiin malleihinsa, meidän kaikki robottiruohonleikkurit omaavat samaa verratonta tekniikka, yksinomaisia ominaisuuksia ja on täysin mukautettavissa.

Vaadi parasta, koosta riippumatta

Ei kaikkia robottiruohonleikkureita ole luotu samalla tavalla

Sopivan kokoisen Landroidin valitseminen on helppoa, sen mukauttaminen on hauskaa. Jos pihalla kasvaa puita, tarvitset esteidenväistämisjärjestelmän. Jos pelkäät varkaita, kysy geoaitausta. Tutustu myös käyttäjäystävälliseen mobiilisovellukseen ja sen mahdollisuuteen vaivattomasti päivittää laitteen ohjelmisto.

Pienet nurmikot

Robottiruohonleikkurit saavat ihmeitä aikaan pienillä pihoilla

Jos pieni nurmikkosi ei sinusta ole investoinnin arvoinen, mieti vielä kerran. Ehkä ruohonleikkurin työntely kerran viikossa ei tunnu isolta hommalta, mutta mietippä tätä: jos sinulla on robottiruohonleikkuri, nurmikkosi on tiptop-kunnossa, ja parissa viikossa ruoho on tiheämpää ja vihreämpää kuin koskaan ennen, ja rikkaruohoja on paljon vähemmän. Kaiken lisäksi se on ympäristöystävällisempi ja selvästi hiljaisempi kuin perinteinen ruohonleikkurisi.

Keskikokoiset nurmikot

Robottiruohonleikkureita ei ole keksitty (pelkästään) laiskoja varten

Vaikka pitäisitkin ruohon leikkaamisesta, voi eteen tulla aikoja, jolloin työtaakka kasvaa yli voimiesi. Robottiruohonleikkuri leikkaa ruohon, pitää rikkakasvit kurissa ja tekee nurmikostasi niin upean, että naapurit sitä kadehtivat. Kun valitset keskikokoiselle nurmikollesi parhaiten sopivaa robottiruohonleikkuria, mieti, onko alueella haasteita kuten puita tai kapeita väyliä.

Isot puutarhat

Isot puutarhat vaativat erityisiä ominaisuuksia

Jos pihalla on kokoa, sinulla on varmaankin käytössä päältäajettava ruohonleikkuri. Ja vaikka sitä oli ensimmäisellä kerralla varmaan kiva ajaa, siitä on sittemmin tullut yhtä tylsää kuin ihmisten ruokakuvat Instagramissa. Robottiruohonleikkuri säästää kallista aikaasi, mutta jos et halua sen touhuavan 24/7, valitse älynavigoinnilla varustettu malli, isolla akkukapasiteetti ja nopealla laturilla.

0m2

Jos pihasi on pieni kuin postimerkki, et tarvitse robottiruohonleikkuria. Vilkaise sen sijaan langatonta Worx Zen 20V -pensasleikkuria. Se on oivallinen työkalu pienille puutarhoille ja kukkapenkkien hoitoon.

300m2

Pienten puutarhojen robottiruohonleikkuri

Worx Landroid S300

Jopa pienintäkin robottiruohonleikkuriamme voidaan sovittaa tarpeiden mukaan, siinä on kaikki isompien malliemme hienoudet ja se on optimoitu täydellisesti pienille nurmikoille.

500m2

Euroopan myydyin robottiruohonleikkuri

Worx Landroid M500 Plus – vuoden 2021 malli

Ei ole ihme, että kaikkien robottiruohonleikkurien joukossa juuri Landroid M500 -ruohonleikkuri on Euroopan omakotitalojen omistajien suosikki. Nyt päivitettynä se sisältää vielä enemmän lisäominaisuuksia.

700m2

Luokkansa suosituin*

Worx Landroid M700 Plus – vuoden 2021 malli

Isompi akku ja pitempi käyttöaika tekevät tästä mallista lyömättömän valinnan keskikokoisille ja isoille nurmikoille. Lisäksi siinä on nyt heiluva suojus.

Euroopan rautakauppojen myydyin robottiruohonleikkuri 500–700 m²:n segmentissä vuonna 2020.
1000m2

Haastavan maaston mestari

Worx Landroid L1000 Plus – vuoden 2021 malli

Uudessa mallissa on heiluva suojus ja V-pintakuviolliset pyörät, jotka pärjäävät haastavimmassakin maastossa robottimaisen itsevarmasti.

2000m2

Täydellinen valinta erittäin suurille alueille

Worx Landroid L2000

Isoin akku ja nopein laturi yhdistettynä patentoituun AIA-älynavigointiin – tämä malli selviää suuresta nurmikostasi nopeammin.

Kauanko nurmikkoni leikkaamiseen menee aikaa?

AIA
navigation
technology
Landroid M
4h30’ päivässä*
* perustuu todelliseen DGPS-reitin seurantatestiin
Tavallinen satunnaisnavigointitoiminta
Competitor
8h päivässä

Verratonta tehokkuutta

Nurmikkosi kuluu vähemmän, ja sinulle jää enemmän aikaa iloita pihastasi

Patentoidun AIA-teknologian ansiosta Landroid suunnistaa nurmikollasi tehokkaasti ja itsevarmasti ja on jo lepäämässä latausasemassaan muiden robottien vielä vaellellessa ympäriinsä pitkin puoliksi leikattua nurmikkoa. Landroid muuttaa suuntaansa aina reunalle päästyään, ihan niin kuin odotatkin robotin tekevän. Toiset ruohonleikkurit sen sijaan pysähtyvät, peruuttavat, pysähtyvät, kääntyvät, liikkuvat eteenpäin, kerran toisensa jälkeen, kunnes ne kenties löytävät oikean reitin. Lopulta. Koska Landroidin työaika on lyhyempi, se myös liikkuu nurmikolla vähemmän eikä siis kuluta sitä niin paljon. Loppujen lopuksi sinulle jää enemmän aikaa iloita pihastasi ja vähemmän aikaa olla huolissasi sen kunnossapidosta.

Ainutlaatuista
ketteryyttä

Selviää mestarillisesti haastavasta nurmikosta

Toiset robottiruohonleikkurit vaativat rajausjohtoa, jotta ne pystyvät suunnistamaan kapeissa paikoissa, mutta Worx Landroid löytää tiensä aina. Sitä paitsi se leikkaa ruohon koko kapealta väylältä eikä pelkästään johdon kohdalta.

Siistiä, miten siistit reunat

Vähennä reunojen siistimiseen vaadittavaa työtä

Robottiruohonleikkurien omistajien kuulee usein harmittelevan sitä, että reunat ja rajat täytyy viimeistellä käsin, koska robottiruohonleikkurit eivät yleensä niihin yllä. Me olemme ratkaisseet tämän ongelman siirtämällä Landroidin leikkuulevyn niin lähelle reunaa kuin mahdollista.*

* saatavilla tiettyihin malleihin

Erityisesti sinun ruoholajillesi

Eri lajit, eri kasvunopeus

Eri ruoholajien kasvunopeuksissa voi olla suuriakin eroja. Siksi Landroidin on tärkeää tietää, minkä lajin kanssa se on tekemisissä. Jos sinulla ei ole aavistustakaan, minkä tyyppistä ruohoa pihallasi kasvaa, sovellus napsauttaa kasvitieteelliset aivosi päälle auttamalla sinua asian selvittämisessä.

Erityisesti sinun maaperällesi

Eri lajit, eri kasvunopeus

Eri ruoholajien kasvunopeuksissa voi olla suuriakin eroja. Siksi Landroidin on tärkeää tietää, minkä lajin kanssa se on tekemisissä. Jos sinulla ei ole aavistustakaan, minkä tyyppistä ruohoa pihallasi kasvaa, sovellus napsauttaa kasvitieteelliset aivosi päälle auttamalla sinua asian selvittämisessä.

Erityisesti sinun maaperällesi

Maaperän rakenteella on merkitystä

Veden saannilla on suuri merkitys ruohon kunnolle ja kasvulle. Mutta tiesitkö, että maaperän rakenne on myös tärkeä tekijä? Hiekan, siltin ja saven osuus vaikuttaa maaperän kykyyn sitoa vettä. Etkö ole varma maaperäsi laadusta? Sovellus käy kanssasi läpi pienen tutkimuksen, niin asia selviää.

Erityisesti sinun mineraaleillesi

Lannoitatko ruohoasi? Kerro se Landroidille

Tasapainotettu mineraalien saanti tukee ruohon kasvua. Terve ruoho kasvaa nopeammin, ja se pitää ottaa huomioon ruohonleikkuun aikataulutuksessa. Kerro Landroidille asiasta, niin Noesis™-algoritmi ottaa tämänkin tekijän huomioon hienosäätäessään sinun Landroidisi ruohonleikkuuaikataulua.

Tekee
epätasaisesta tasaisen

Heiluva suojus kompensoi maaston karkeudet

Jos nurmikkosi ei ole yhtä tasainen kuin Wimbledonin tenniskenttä, robottiruohonleikkurisi luultavasti joutuu kohtaamaan muutaman kuopan tai kumpareen. Landroidin uusi itsestään säätyvä leikkuupöytä* säätää terän korkeutta automaattisesti nurmikon luonnollisten epätasaisuuksien mukaan. Näin se estää terälevyä skalpeeraamasta pihaasi, ja samalla se suojaa teriä osumasta pudonneisiin oksiin.

* saatavilla tiettyihin malleihin

Varmista investointisi tulevaisuuden näkymät

Emme tunne sanaa ’vanhentunut’

Robottiruohonleikkurit eivät ole halpoja. Mutta sen sijaan, että joutuisit kalastelemaan uutta mallia parin vuoden välein, meillä on tarjolla parempi ratkaisu. Uusi ohjelmisto toimitetaan Landroidiin automaattisin, langattomin päivityksin yhtä saumattomasti kuin älypuhelimeen. Heitä siis hyvästit haaskaukselle ja toivota kestävän kehityksen mukainen elämä tervetulleeksi.

Langaton robottiruohonleikkuri, joka toimii yhteisvoimin

Tee kaikki samalla akulla

Landroid saa voimansa samasta pitkäikäisestä, suuritehoisesta PowerShare-akusta, joka sopii Worxin kaikkiin langattomiin työkaluihin. Pitäisikö puhaltaa lehtiä puiden alta? Onko aika korjata aita akkuruuvinvääntimellä? Ota Worx PowerShare -akku ruohonleikkurista, napsauta se tarvitsemaasi työkaluun, niin olet valmiina aloittamaan.

Tee Landroidista
oma Landroidisi

Ainoa moduuleista koostuva robottiruohonleikkurijärjestelmä

Mukauttamalla Landroidia saat todella yksilöllisen laitteen. Kaikki Landroidin robottiruohonleikkurit on suunniteltu sellaisiksi, että niitä voidaan sovittaa sinun yksilöllisiin tarpeisiisi neljän lisävarusteena saatavan moduulin avulla.

ACS-törmäyksenesto

Näkemisen lahja

Ainoa robottiruohonleikkuri, joka osaa ajaa itse

Taakse ovat jääneet ajat, jolloin robottiruohonleikkurit poukkoilivat törmätessään puihin ja muihin esteisiin. Landroidiin lisävarusteena saatavassa törmäyksenestomoduulissa ACS (Anti Collision System) on ultraäänitutkalla toimiva esteentunnistus, jonka avulla ruohonleikkuri väistää puunrungot, puutarhakalusteet ja muut nurmikolle jääneet esineet vaivatta.

RadioLink

Rajattomat yhteydet

Ota kaikki irti Landroidin ekosysteemistä

Landroid saa säätiedot ja ohjelmistopäivitykset pilvipalvelusta, mutta kodin WLAN-verkko kattaa yleensä vain pienen osan koko pihasta. Lisävarusteena saatava RadioLink-moduuli muodostaa WLAN-reitittimesi ja robotin välille vertaisverkkoon perustuvan radioyhteyden, joka ulottuu jopa 500 metrin päähän.

Find My Landroid -moduuli

Suojaa investointiasi varkailta

Varkaussuoja ja datayhteydet samassa moduulissa

Lisävarusteena saatava Find My Landroid -moduuli hälventää huolesi. Sen avulla voit estää Landroidia toimimasta ja jopa jäljittää robotin, jos joku on saanut päähänsä napata sen pihaltasi. Lisäksi moduuli yhdistää Landroidin Internetiin, vaikka WLAN-verkkoa ei olisi.

Off-Limits

Helpottaa asennusta ja uusintatöitä

Pidä robottisi poissa sieltä, minne sillä ei ole asiaa – nyt ja tulevaisuudessa

Uusi trampoliini? Vasta istutettu kukkapenkki? Tavallisesti sinun pitäisi ympäröidä uudistukset rajausjohtoon liitetyllä johdolla. Kun sinulla on lisävarusteena saatava Off Limits -moduuli, tipautat vain näkymättömän aidan niiden alueiden ympärille, joille robotilla ei ole asiaa nyt eikä jatkossa.

Älä luota meidän sanaamme

Loistavat arvostelut, tyytyväiset asiakkaat
Loistavat arvostelut, tyytyväiset asiakkaat

Testivoittaja 19 testatun mallin joukossa – Landroid M700

”Testasimme 19 robottiruohonleikkuria. Useimmille paras on Worx Landroid M 700” ...

Lue Lisää
AllesBeste, Saksa

Testivoittaja 12 testatun mallin joukossa – Landroid M700

”Se on nopeampi ja markkinoiden muita robottiruohonleikkureita joustavampi, ja se leikkaa ruohon aivan reunoilta saakka.” ...

Lue Lisää
Bedsteitest, Tanska

Testivoittaja 11 testatun mallin joukossa – Landroid L1000

”Testasimme Worx-ruohonleikkuria monipuolisesti, ja erityisen hyvänä pidimme sen sovellusta.” ...

Lue Lisää
Stern, Saksa

Testivoittaja 5 mallin joukossa – Landroid L1000

”Worx Landroid L1000 -mallissa on kaikki automaattiselta ruohonleikkurilta odottamamme tarpeelliset ominaisuudet ovat hyvässä tasapainossa.” ...

Lue Lisää
Productexperter, Ruotsi

Vuoden valinta 2021 – Landroid L2000

”Siinä on automaattinen aikataulutus ja älynavigointi, ja se leikkaa ruohon niin läheltä nurmikon reunoja kuin mahdollista.” ...

Lue Lisää
Selectos, Ranska

Paras pienehköille nurmikoille – Landroid S300

”Tämä robottiruohonleikkuri on testivoittajamme pikkusisko, ja sillä on suurin osa isomman vahvuuksista, mutta hinta on huomattavasti pienempi.” ...

Lue Lisää
Productexperter, Ruotsi

Suositus keskikokoisille nurmikoille – Landroid M500

”Worx Landroid M500 on ratkaisevan harppauksen edellä Gardena Sileno City 500 -mallista”

Lue Lisää
Home & Smart, Saksa

Suositus älykotien ystäville – Landroid S300

”Landroid S300 -mallin suuri plussa on sen monialuetuki”

Lue Lisää
Home & Smart, Saksa

Edullisin robottiruohonleikkuri 2021 – Landroid M500.

”Todella edullinen robottiruohonleikkuri, jolla on kaikki tarvittavat ominaisuudet, mutta hintaa vain puolet tämän testin muihin ruohonleikkureihin verrattuna.”

Lue Lisää
Bäst-i-Test, Ruotsi

Paras testissä ja paras ostaa 9 mallista - Landroid M500

"M500 on todellinen työhevonen, jolla on erinomainen ketteryys esteiden ympärillä ja älykäs käyttöjärjestelmä." ...

Lue Lisää
The Independent, Iso-Britannia

Toimittajan valinta, Landroid L1000

"Erinomainen leikkausteho, Wi-Fi ja toimii mobiilisovelluksen kanssa, jotka kaikki ansaitsevat Toimittajan valinta -sovelluksen robottileikkureille."

Lue Lisää
PCMag, USA

Paras testi 6 mallista - Landroid L1500

"Tämä helppokäyttöinen robottileikkuri toimii hyvin useimpien nurmikoiden kanssa ja on edullinen." ...

Lue Lisää
Mashable, Iso-Britannia

Testin paras ja paras malli 3 mallista - Landroid S300

"S300 vie paljon parhaita ominaisuuksia kalliimmilta tallimiehiltään ja tuo ne yhteen tähän edulliseen pakettiin." ...

Lue Lisää
Expertreviews, Iso-Britannia

Robottivalintamme - Worx Landroid M

"Tämän tehon avulla käyttäjät voivat unohtaa nurmikon kunnossapidon, ja hänen wifinsa ja sovellusliittymänsä ansiosta käyttäjät voivat asettaa leikkausaikataulun älypuhelimiensa kautta"...

Lue Lisää
BobVila, Yhdysvallat

Onko sinulla kysyttävää Landroidista?
Asiantuntijoiltamme saat vastaukset.

Miten Landroid yhdistetään Wi-Fi-verkkoon

Jotta voit hyödyntää kunnolla Landroidin toimintoja ja varmistaa aina ohjelmiston päivitykset, sinun on yhdistettävä se internetiin. Jotta Landroid voidaan yhdistää, sinun on tiedettävä käytettävän Wi-Fi…

Lue Lisää

Miten suunnitella Landroidin asennus oikein

Landroidin asennus on helppoa ja vielä helpompaa, jos sinulla on selkeä käsitys siitä mitä on tehtävä. Kunnollinen suunnittelu auttaa sinua välttämään virheitä tai sen, että on tehtävä joitain lisäyksiä...

Lue Lisää

Miten rajalanka tulee laittaa

Ohjeistus kuvaa yksityiskohtaisesti miten toteuttaa rajalangan asennus Landroidin rajalanka muodostaa ulkoreunan alueelle, jonka ruohon Landroid leikkaa. Kun latausalusta on kiinnitetty…

Lue Lisää

Kuinka Landroidin ajastus toimii

Landroid voidaan ohjelmoida ajamaan nurmesi kahdella eri tavalla: manuaalisesti ja automaattisesti. Tässä artikkelissa käsitelemme molemmat tavat, jotta voit valita itsellesi paremmin sopivan...

Lue Lisää

”Kaapeli puuttuu!” -virhe

Tämä ohjeistus auttaa sinua arvioimaan mahdollisen syyn ja se kertoo sinulle miten korjata kyseinen ongelma. Landroidin rajalanka saattaa vahingoittua tai leikkautua ulkoisten tekijöiden vuoksi…

Lue Lisää

Miten huolehtia Landroidin rutiinihuollosta?

Landroid työskentelee jatkuvasti ja sen vuoksi se on puhdistettava ajoittain. Tämä oppaan osa auttaa sinua pitämään Landroidin hyvässä kunnossa, jotta se kestää vuosikausia ilman ongelmia…

Lue Lisää
Epätasaiset nurmikot

Kuin kotonaan jopa rinteissä.

Landroidin edistynyt inertian tunnistustekniikka välittää reaaliaikaiset tiedot liukumisesta, kaltevuudesta ja nopeudesta pyörien tarkkaan vääntömomentin ohjaamiseen niin ylä- kuin alamäessä.

Jokasään malli

Selviää kaikesta, mitä taivaalta tulee.

Landroid työskentelee ulkona mielellään säällä kuin säällä. Sateen aikana se kutenkin pysähtyy ja jatkaa leikkuuta vasta nurmikon kuivuttua*, koska sateen aikainen leikkuu voi vahingoittaa nurmikkoa.

* Toiminnon voi poistaa käytöstä sovelluksella
Leikkuukorkeuden säätö

Leikkaa haluamaasi pituuteen.

Ruohon pituus määräytyy sääolosuhteiden ja toiveidesi mukaan. Landroidin leikkuukorkeuden voi säätää halutuksi käden käänteessä.

Turvallisuus ennen kaikkea

Luota robottiin.

Terälevy pysähtyy välittömästi, jos robotti nousee maasta.

Hiljaisempi naapurusto

Nauti hiljaisuudesta.

Bensiinikäyttöisten ruohonleikkureiden äänenvoimakkuus voi olla jopa 100 dB, mikä edellyttää kuulonsuojaimia. Worx Landroid on niin hiljainen, ettei se koskaan ärsytä naapureitasi.

Ei ylimääräistä sälää

Piilotettu latausasema.

Uuden Landroidin sujuvalinjainen ja huomaamaton latausasema käyttää verkkoalustaa, joka päästää ruohon kasvamaan läpi.

Tärkeimmät ominaisuudet ja tekniset tiedot

 
 
Landroid S300
WR130E
Landroid M500
WR141E
Landroid M700
WR142E
Landroid L1000
WR147E.1
Landroid L2000
WR155E
AIA-älynavigointi          
Konfiguroitavissa          
Automaattiset laiteohjelmistopäivitykset          
Reunojen leikkaus          
Noesis™-pilvipalvelu          
Jopa 4 alueen monialuetoiminto          
PowerShare-akku 2 Ah     4 Ah 5 Ah
Heiluva suojus          
Liitäntä/näyttö Keypad/LED Keypad/LED Keypad/LED Dial/LCD Dial/LCD
WLAN          
Bluetooth          
Enimmäiskaltevuus 35% 35% 35% 35% 35%
Etupyörät 1 1 1 2 2
Leikkuukorkeus/-leveys 20-50 mm / 18 cm 30-60 mm / 18 cm 30-60 mm / 18 cm 30-60 mm / 18 cm 30-60 mm / 22 cm
  Lisätietoja Lisätietoja Lisätietoja Lisätietoja Lisätietoja

Valikoimasta
löydät muutakin

Tutustu kaikkiin malleihin, joita saat jälleenmyyjiltämme

Landroid-mallistoon kuuluu kuusi muutakin robottia ja kaikkiaan 11 mallia, joissa kaikissa on sama edistyksellinen teknologia ja ainutlaatuisia ominaisuuksia. Tiedustele saatavuutta jälleenmyyjältä ja kysy tarjouksia ja sopimuksia.

Landroid S300
WR130E
Sopii täydellisesti enintään 300 m²:n nurmikoille
Landroid M500
WR141E
Sopii täydellisesti enintään 500 m²:n nurmikoille
Landroid M500 plus
WR165E
Sopii täydellisesti enintään 500 m²:n nurmikoille
Landroid M700
WR142E
Sopii täydellisesti enintään 700 m²:n nurmikoille
Landroid M700 Plus
WR167E
Sopii täydellisesti enintään 700 m²:n nurmikoille
Landroid L1000
WR147E.1
Sopii täydellisesti enintään 1 000 m²:n nurmikoille
Landroid L2000
WR155E
Sopii täydellisesti enintään 2 000 m²:n nurmikoille